Uusi asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) on valmis vahvoihin yhteiskunnan ohjauskeinoihin ympäristövaikutuksiltaan edullisempien rakentamisen vaihtoehtojen lisäämiseksi. ”Energiatehokkuuden ja elinkaariajattelun tulee ulottua kaikkeen rakentamiseen alkaen maankäytöstä ja kaavoituksesta ja päätyä julkiseen ja korjausrakentamiseen sekä kaikkeen asuntotuotantoon”, arvioi ministeri Kiuru
Metsä ja puu ovat antaneet uudelle Helsingin Musiikkitalolle paitsi ulkoista ilmettä, luonnetta, tunnelmaa, myös kuvaavia ilmaisuja. Talon äänimestari Sepi Myllyrinne kertoo, miten kiulumaisesta salista on alettu puhua savusaunana sen lämpimien tummien koivupaneelien sävyjen ansiosta, viinitarhamaisen katsomon keskenään limittäin asetetuista penkeistä tukkisumana, puiset portaat ovat puroja ja salin kanooppi, äänen sointia säätelevä katos, sai yleisökilpailussa nimen Sointilatvus. Kanooppi tarkoittaa myös trooppisen metsän latvalehvästöä, jossa soi tuuli. Näiden arvioiden myötä pääsali näyttää kasvavan aikanaan osaksi suomalaista kansallismaisemaa.

Sivut