Ketjumainen rivitalo täydentää 1970-luvun lopun puistomaista pientaloaluetta Vantaan Vaaralassa. Tonttia hallitsee sen koilliskulman voimakas kalliomuodostelma, muuten rakennuspaikka on tasainen. Ympäristö on puistomainen, joten kaikki rakennettavan alueen ulkopuolella olleet lehtipuut säästettiin ja asuntokohtaiset piha-alueet rajattiin istutuksin. Asuntojen pääavautumissuunnaksi valittiin ilta-aurinko eli länsiluode.

Ketjutalossa on viisi asuntoa. Huoneistojen kaksikerroksiset osat on kytketty toisiinsa yksikerroksisilla osilla, joissa sijaitsee tavanomaista korkeampi olohuone. Rakennus on porrastettu siten, että olohuoneet avautuvat myös lounaaseen ja jokaisella asunnolla on suojattu ulkoterassi, josta avautuu näkymä aurinkoiseen ilmansuuntaan.

Asunnon ytimenä on kolmeen suuntaan avautuva yhtenäinen tila, jonka porras jakaa oleskelu-, ruokailu- ja keittiötiloihin. Porrasaukon kautta tilaan laskeutuu pohjoisvaloa, ja asuntoon tulee valoa kaikista ilmansuunnista. Oleskelualue jatkuu asuinhuoneeseen, jota voidaan käyttää myös saunan pukuhuoneena. Keittiö voidaan tarvittaessa eristää omaksi tilakseen.

Koillispäädyn kokonaan kaksikerroksisessa asunnossa toiminnot kiertyvät pohjoiseen avautuvan korkean tilan ympärille. Kallioseinämän läheisyys rajaa näkymät sisältä ulos kodikkaiksi ja tekee myös sisääntulopuolesta intiimin.

Puurakenteinen ketjutalo on rakennettu tehtaalla määrämittoihin katkaistusta puutavarasta. Teräspaalujen varaan perustettu kantava alapohja, välipohjat ja yläpohja ovat kertopuuta. Julkisivut ovat hienosahattua vaakapaneelia; vaaleat osat leveitä ja tummat kapeita.

Lyhyesti
Sijainti: 
Vantaa
Koko: 
5 flats 114–116 m²
Rakennesuunnittelu: 
Insinööritoimisto Heiskanen / Peter Weinitschke
Urakoitsija: 
Murto & Kallio Oy