Noppakoti

NoppaKoti on pieni puurakenteinen omakotitalo, joka vastaa tuoreella tavalla pitkään vallinneeseen asumisen puutostilaan, eli se tarjoaa pienillekin talouksille mahdollisuuden asua omassa talossa omassa rauhassa. NoppaKoti on ekologinen ja ekonominen myös hyvän energiatehokkuutensa ansiosta. Pienemmistä neliöistä huolimatta NoppaKodista löytyy kaikki tarvittava eikä talo tunnu ahtaalta, kun avoimessa alakerrassa on huonekorkeutta tavallista enemmän ja olohuoneen valtava ikkuna tuo maiseman syliin.

NoppaKodin tarina alkoi aivan arpakuution näköisestä talosta, jollaista arkkitehdin ystävä toivoi itselleen. Kaupallisessa versiossa noppamaista ulkomuotoa säilytettiin sen energia- ja tuotantotehokkuuden vuoksi, sekä tietenkin sympaattisen ja omaleimaisen ulkonäön takia.

Persoonallisuutta lisää nurkkaa kohti pilarin varaan laskeva lapekatto vinoleikattuine räystäineen ja kattopinnan yli nousevat seinät. Pääoven ympärillä on neljä pientä ikkunaa nopan silminä muistuttamassa mihin taloon olet saapumassa. Kaksikerroksisuus jakaa talon seuraelämän alakertaan ja yksityisempään yläkertaan pienentäen samalla kalliin tonttimaan tarvetta.

NoppaKoti on tehty tehokkaaksi ja helposti monistettavaksi, omaleimaisuutta unohtamatta. Perusversiota voit muunnella valmiiksi suunnitelluilla optioilla. Kalusteiden, varusteiden ja materiaalien lisäksi energiatehokkuudenkin voi valita passiivi-, nollaenergia- tai jopa plusenergiatasoisena. NoppaKoti joustaa ja mukautuu tuotannon kannalta järkevissä rajoissa.

NoppaKoti sopii täydennysrakentamiseen ja pienille tonteille. Ensisijainen tuotantotapa on aluerakentaminen tarkoittaen sitä, että mieluiten rakennamme samaan kohteeseen vähintään muutamia taloja, jotta ne muodostavat oman kokonaisuutensa.

NoppaKodissä käytetään passiivitasoisia rakenteita ja tehokasta talotekniikkaa. Talot tehdään puurakenteisista suurelementeistä Puutalokympin A+-passiivirakenteella. Ulkoseinäelementtejä on kahdeksan ja yläpohjaelementtejä kolme. Välipohjissa hyödynnetään mm. ristikkorakenteisia Posi-palkkeja helpottamaan talotekniikan reitityksiä. Julkisivuverhousten vaihtoehtoja ovat mm. lämpökäsitelty paneeli ja maalattava leveä liimattu julkisivupaneeli.

Puuosatoimittajat:

Suurelementit: Puutalokymppi Oy
Julkisivuverhoukset:
alo A: Nisulan Puunjalostus Oy
talo B: Lunawood Oy

Lyhyesti
Sijainti: 
Jyväskylä
Rakennuttaja/Tilaaja: 
talo A Sestetto Oy / talo B, Ari Björn
Koko: 
Kokonaisala: 95 m2, Huoneistoala: 75,5 m2, Tilavuus: 320 m3
Rakennesuunnittelu: 
JM-Rakenne Oy, Jaakko Rinta-Harri
Erikoissuunnittelu: 
Sisustussuunnittelu: Sisustussuunnittelu Annukka Tolamo
Urakoitsija: 
K-S Laatutalot Oy